Vierumäen kylä

Vierumäen kylä on osa Heinolaa ja sijaitsee Etelä-Suomessa, vain reilun tunnin automatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Kylämme tunnetaan parhaiten monipuolisesta vapaa-ajan keskuksesta Suomen Urheiluopistosta, tuttavallisemmin Vierumäestä.

Kylä tehtaiden valossa

Kylämme sijaitsee tehtaiden valossa: taajamasta suurin osa on teollisuutta tai tiepohjaa. Taajamaan on kuitenkin muodostunut kaksi selkeää, tiivistä asuinaluetta: Velkakylä ja Jauhokallion alue. Molemmat alueet ovat lähellä kyläkoulua ja vuonna 2019 rakennettua päiväkotia. Vierumäen muita alueita ovat etenkin lapsiperheiden suosiossa oleva maalaismainen Korkee, vanhanajan maalaismiljöö Härkälä, ja vauhdilla kehittyvä Urheiluopiston alue.

Hiekkaharjut ja sekametsien ympäröimät mäet luovat Vierumäelle sen ominaisen luontomaiseman. Luonto onkin lähellä jokaista kotia. Vierumäeltä löytyy perinteistä maalaismaisemaa lehmineen ja viljelyspeltoineen. Puukerrostalo keskustan palveluiden äärellä taas tarjoaa modernia taajama-asumista.

Palvelut

Kylämme palvelut ovat erinomaiset. Meillä on oma kyläkoulu ja vuonna 2019 rakennettu päiväkoti. Koululaiset saavat harrastaa koulupäivän jälkeen Heinolan kaupungin tarjoamassa harrastemallitoiminnassa. Kyläyhdistys on järjestänyt pienille koululaisille Vierumäki-kerhoa koulupäivän jälkeiseksi ajaksi. Kylällämme on kaksi kauppaa ja iso huoltoasema ottoa-automaatilla, pakettiautomaatilla, Hesburgerilla ja Kotipizzalla. Paikallinen Sale tarjoaa Postin pakettiautomaatin ja apteekin sivupisteen, sekä Alkon noutopalvelun. Suomen Urheilupiston alueen palvelut ovat helposti kyläläisten saatavilla ja esimerkiksi ruokaravintoloita löytyy alueelta useita. Kylällämme on myös muutamia pienempiä yrityksiä ja kahvila-ravintola. Reko-lähiruokatoiminta on alueella aktiivista. Moottoritien pikavuoropysäkki on taajaman välittömässä läheisyydessä.

Kyläyhdistys ja kylän muut seurat kehittävät Vierumäen aluetta aktiivisesti yhdessä Heinolan kaupungin ja muiden sidosryhmien kanssa. Yhteistyön tärkeimpiä painopisteitä ovat asuntotarjonnan lisääminen, kylämäisyyden luominen ja palvelutarjonnan kasvattaminen. Koulun piha-aluetta kehitetään koko kylän olohuoneeksi – sinne on rakennettu 12-väyläinen frisbeegolfrata ja pian myös miniulkokuntosali. Katso listaus kylän palveluista TÄÄLTÄ.

Työpaikkaomavaraisuus

Alueemme työpaikkaomavaraisuus on huippuluokkaa ja olemmekin merkittävä työssäkäyntialue. Yrityksillämme on tälläkin hetkellä avoinna useita teollisuuden ja matkailualan työpaikkoja. Tunnetuimpia alueemme yrityksiä ovat Versowood Oy, Weckman Steel Oy, Oiva Wood Solutions Oy, Puumerkki Oy, Betset-yhtiöt, Artome Oy sekä Suomen Urheiluopisto ja Holiday Club. (linkki nimestä kotisivuille). Heinolan kaupunki on rakennuttanut Vierumäelle E75 moottoritien liittymään Vierumäen yrityspuiston, jonka koko on yli 10 hehtaaria. Alueelle on mahdollista sijoittua myös avaimet käteen -periaatteella.

Suomen Urheiluopiston ansiosta kylämme harrastusmahdollisuudet ovat maan parhaimmistoa. Opiston alueen maastot mahdollistavat sykähdyttävän ulkoilukokemuksen. Alueen uimahalli on etenkin lapsiperheiden suosiossa. Tulevina vuosina Urheiluopistolle on myös rakentumassa täysimittainen Holiday Clubin kylpylä.

Vierumäeltä on matkaa Heinolaan noin 13 kilometriä ja Lahden lähimpään isoon kauppakeskukseen noin 20 kilometriä. Paikallisliikenne Heinolaan ja Lahteen kulkee kylän ja Urheiluopiston läpi.

Tutustu Vierumäen kylään tarkemmin

Korkee

Korkee sijaitsee junaradan taajamanvastaisella puolella, ja sinne kuljetaan Vuolenkoskentien kautta.

Korkeessa on oma tiivis kyläyhteisönsä ja sinne on lähivuosina muuttanut paljon lapsiperheitä. Korkeen kyläläiset järjestävät yhteistä mäenlaskua ja uudenvuoden rakettiammuntaa, pääsiäiskokkoa ja muutakin yhdessä oloa. Korkeen kautta pääsee autolla Lahden Nastolaan. Viime talvena Korkeessa oli omat hiihtoladut, joita ylläpiti paikallinen yrittäjä.

Urheiluopiston alue

Urheiluopiston alueella on uudempi ja vanhempi vakituisen asumisen alue. Alueelle on kaavoitettu lähiaikoina vapaa-ajanasumisen rinnalle myös vakituisen asumisen ratkaisuja. Alueella on poikkeuksellisen suuret urheiluharrastamisen mahdollisuudet ja upea harjuluonto.

Härkälä

Härkälä on Vierumäen vanhinta osaa ja osittain myös vireää teollisuusaluetta. Itseasiassa Vierumäkeä kutsuttiin ennen – ja osittain nykyäänkin – kokonaisuudessaan Härkäläksi. Härkälässä on ennen sijainnut kylän urheilukenttä; kylällä on ollut aiemmin aktiivista urhailuseuratoimintaa. Härkälässä on viime vuosina ollut harvoin tarjolla asuntoja tai tontteja. Alueella on paljon viljapeltoja ja vanhoja maalaistaloja.

Taajama

Vierumäen taajamassa on teollisuus- ja palvelukeskittymän lisäksi kaksi suurempaa asuinaluetta. Alueella on niin omakotitaloja, rivitaloja, kuin puukerrostalokin. Koulu- ja päiväkoti ovat helposti saavutettavissa ja koulun alue tarjoaa hyvät lähiharrastusmahdollisuudet. Teollisuus ja asutus ovat vuosikymmenien aikana sulautuneet saumattomasti yhteen ja teollisuuden läsnäolo luo kylälle sen ominaisen ulkonäön.