Heinolan seurakunta aloittaa Vierumäen seurakuntatalolla eskari-ikäisille ja pienille koululaisille suunnatun maksuttoman luonto- ja eläinteemaisen iltapäiväkerhon. Kerhossa käsitellään lapsia kiinnostavia teemoja leikkien, askarrellen ja ihmetellen. Kerhossa on ajoittain myös vierailijoita, joiden kanssa lapset pääsevät mm. leipomaan ja tekemään käsitöitä.
Kerhoa vetää kaksi kokenutta lastenohjaajaa, Pirjo-Liisa ja Leena, joille molemmille Vierumäki on tuttu entuudestaan, sillä molemmat ovat aiemmin olleet vetämässä kylällä perhekerhoa ja päiväkerhoa. Ulkoilmaihmiseksi ja luonnossa liikkumisesta nauttiva Pirjo-Liisa on toiminut lastenohjaajana Heinolassa jo vuodesta 1990 ja käsitöistä pitävä Leenakin jo vuodesta 2002.


Iltapäiväkerho järjestetään tiistaisin ja torstaisin klo 13.45-16.00. Ohjaajat ovat kuitenkin paikalla klo 16.30 asti siivoamassa, joten lapset voivat halutessaan odotella vanhempien hakua sisätiloissa puoli viiteen. Mukaan ovat tervetulleita kaikki eskarilaisista nelosluokkalaisiin ja kerhoon voi ottaa mukaan omat eväät ja sisätossut.
Kerhossa käyminen edellyttää ennakkoon ilmoittautumisen vastaavalle lastenohjaaja Lena Nikkilälle puhelimitse 044 0593 417 arkisin klo 8-16, jotta samalla voi sopia lapsen kotiinlähdöstä joko itsenäisesti tai huoltajan kyydissä. Jokaiselle kerralle ei tarvitse ilmoittautua erikseen, vaan ilmoittuminen kattaa koko kauden 24.1. – 16.5.,vaikka lapsi ei joka kerta tulisikaan kerhoilemaan.
Lisätietoja: Heinolan seurakunta




Kaikki blogit