Kesäduuni OP:n piikkiin: Aino kohtasi ihania lapsia ja koki mukavia hetkiä

Maalattuja väriokkäitä kiviä aseteltuna käärmeen muotoiseksi.

Kesäkuun alussa Vierumäen kyläyhdistyksellä työskenteli jälleen nuori järjestöapulaisena Kesäduuni OP:n piikkiin-kampanjan tuella. Järjestöapulaisen tehtävä oli kahden viikon ajan osallistua esimerkiksi metsäleiripäivien järjestelyihin, Avoimiin kyliin sekä yhdessä Välittävä Vierumäki-hankkeen kanssa elävöittää kylää ja tuottaa somevideoita. Tehtävään valikoitui 15-vuotias Aino, joka asuu itsekin kylällä. Vaikka suurin osa työpäivistä olikin kylällä, työhön kuului myös etätyöpäiviä ja itsenäistä työskentelyä.

Aino, miksi hait Vierumäelle töihin?

Hain Vierumäelle töihin, koska työ kuulosti todella mielenkiintoiselta ja monipuoliselta. Työ kuulosti itselleni mieluisalta myös, koska someen postaaminen ja videoiden sekä kuvien ottaminen on itselle tuttua. Tietenkin hakemiseeni vaikutti myös se, että asun itse Vierumäellä ja kaikki paikat ovat tuttuja. 

Minkälaisia työtehtäviä teit kahden viikon aikana?

Työtehtäviäni oli suunnitella Saran (Välittävä Vierumäki-hanke hankepäällikkö) kanssa ja itsenäisestikin sisältöä someen, olla lasten kanssa metsäleirillä ja ohjata heitä, käydä ostamassa leiripaitoja ja ruokaa leirille, painaa leiripaitoja, kuvata videoita ja ottaa kuvia, videoiden editointia, auttaa avoimien kylien järjestelyssä ja olla mukana nuorten burgeri-illassa mukana suunnittelemassa tapahtumia ja tekemistä kylälle.

Mitä opit vai opitko mitään?

Opin ottamaan enemmän vastuuta työskentelystäni, koska minulla oli myös etätyöpäiviä.

Mitä Vierumäestä jäi parhaiten mieleen?

Vierumäestä parhaiten mieleen jäi kaikki mukavat ihmiset, joiden kanssa pääsin tekemään töitä sekä metsäleirit ja kaikki siellä olleet ihanat lapset. 

Olisiko jotain terveisiä vierumäkeläisille?

Kiitos tästä kesätyökokemuksesta, mukavista hetkistä ja upeista tapahtumista!

Ainon suunnittelema, kuvaama ja editoima video kylältä


Kaikki blogit