Vierumäen VPK

Vierumäen VPK toimii vuosikymmenten kokemuksella

Vierumäellä on toiminut palokunta vuodesta 1976. Aluksi palokunnalla ei ollut edes kalustoa, mutta oli iso joukko aktiivisia ja asiasta innostuneita miehiä ja miehet kokoontuivatkin jo ennen kuin oli edes kunnollisia varustuksia. Iso edistysaskel oli, kun Vierumäen teollisuus lahjoitti palokunnalle moottoriruiskun, jossa oli letkuvarustus. Varustetilanne koheni ja vuosien aikana VPK oli mukana sammuttamassa rajujakin paloja. Mieleenpainuvimpia oli Hotelli Heinolanhovin räjähdys 1978 sekä Weckmanin konepajalla sattunut palo 1986. (Ollaan Härkälästä eikä arkalasta 2020, 206)
Vuonna 1982 palokunnasta tuli alueen teollisuuslaitosten yhteinen palokunta ja se sai käyttöönsä paloasemarakennuksen Heinolan maalaiskunnalta ja teollisuuslaitokset hankkivat varusteet ja kaluston palokunnalle. Palokunta toimi Vierumäen tehdaspalokunta ry:n nimellä aina vuoteen 2002, josta lähtien se on toiminut nimellä Vierumäen vapaaehtoinen palokunta ry.

Toiminta nykyisin

Vierumäen VPK:lla on palokuntasopimus Päijät-hämeen hyvinvointiyhtymän kanssa ja se toimii osana Päijät-Hämeen laajaa sopimuspalokuntaverkostoa avustaen vakinaista palokuntaa erilaisissa sammutus – ja pelastustehtävissä. Palokunnalla on toimipiste myös Ruuhijärvellä. Kalustona palokunnalla on kaksi sammutusautoa, säiliöautoa, miehistönkuljetusauto ja mönkijä.
Palokunnan hälytysosaston toimintaan voi osallistua 18 vuotta täyttäneet naiset ja miehet. Hälytysosasto harjoittelee torstaisin kello 18.00.

Palojunnujen toiminta elvytettiin vuonna 2006

Palokunnalla on myös nuoriso-osasto joka harjoittelee keskiviikkoisin kello 17.30 – 19.00. Toimintaan voi osallistua 7-18 vuotiaat lapset ja nuoret.

 

Vierumäen VPK:n Facebook-sivut löytyvät TÄÄLTÄ.