Luopioisten kylän asumisratkaisut mallina Vierumäelle?

Yhteisö kehittämisen moottorina

Eräänä maaliskuisena lauantaiaamuna minibussi starttasi osana Vetovoimainen Vierumäki-hanketta kohti Pirkanmaata ja Luopioisten kylää. Matkaan lähti kyläyhdistyksen hallituksen jäseniä sekä Heinolan kaupunkisuunnittelun tiimi lähes kokonaisuudessaan. Tarkoituksena oli tutustua Luopioisten monipuolisiin asumisratkaisuihin aina minitaloista yhteisölliseen asumiseen. Erilaiset asumisratkaisut pohdituttavat ympäri Suomen, kun kunnissa mietitään kuumeisesti miten vastata erilaiseen kysyntään.

Perille päästyämme tutustuminen alkoi Luopioisten entisestä kunnantalosta Pytingistä joka sijaitsee Mikkolan pihapiirissä ja jossa tätä nykyä toimii mm. kahvila ja kuntainfo. Alussa kävimme yhdessä Leena Ilmolan, Seppo Kääriäisen ja Päivi Loukamon, jotka kaikki ovat aktiivisia kyläläisiä, kanssa läpi Luopioisten kylän monimuotoista yhteistyötä, maaseudun tulevaisuuden näkymiä sekä mikä on johtanut Luopioisten menestystarinaan.

“Luopioisten kirkonkylä on helmi Kukkiajärven kainalossa. Kirkonkylän maisema, kylän raitti, on valittu Hämeen Heimoliiton toimesta Pirkanmaan kauneimmaksi. Luopioisten kirkonkylän raitti kuuluu maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön.

Luopioisissa on monipuoliset keskustapalvelut, joihin kuuluvat myös päiväkoti, koulu, kirjasto ja terveysasema. Aivan kirkonkylän keskellä sijaitsee Ravintola Liekki, joka on kuuluisa hyvästä ruuastaan ja hienosta kesäterassista ja tapahtumistaan. Luopioisten tori on torstaisin ja lauantaisin tutustumisen arvoinen ostos- ja kohtaamispaikka.

Luopioisten luovuus kumpuaa kyläyhteisön aktiivisuudesta, monipuolisesta osaamisesta, uusien asukkaiden mukanaan tuomista uusista tuulista sekä asukkaiden kiintymisestä seutuun.”

(Luopioinen, 2023).

Yhteisöllisyys ja tekeminen todella ovat asioita, joita Luopioisen kirkonkylästä jäi päällimmäisenä mieleen. Kylällä toimii useita eri yhdistyksiä jotka tukevat toisiaan ja tekevät paljon yhteistyötä. Tämän lisäksi taustalla on myös erittäin päättäväisiä ja aikaansaavia kyläläisiä, jotka toimivat myös vierailumme isäntinä ja emäntinä.

Luopioisten entinen kunnantalo Pytinki
Pytingin sisällä sijaitsi Kukkian Kädentaitajien Kulmahuone, jonka lisäksi Mikkolan pihapiirissä käsitöitä myyydään Käsityökeskus Hilma ja Olgassa.

Uudenlaisia asumisratkaisuja yhteisöstä minitaloihin

Reissu jatkui tutustumisella Haltian Pappilaan, jota pyörittää perhehoitaja Johanna Ketola perheineen. Vanha Pappila toimii ikäihmisten perhekotina, jossa myös omaishoitajat voivat halutessaan majoittua. Perhe asuu itse Pappilassa, joten puhuttaessa paikasta ei tarvitse puhua kodinomaisesta paikasta vaan se todella toimii myös kotina. Lounaaksi nautimme paikallisen thaimaalaisen ravintoloitsijan herkkuja pappilan kauniissa ruokailuhuoneessa.

Seuraavana vuorossa oli Pöllölä. Osuuskunta Pöllökartano on yksityisten ihmisten tammikuussa 2014 perustama osuuskunta, jonka osti ja remontoi Luopioisten entisen mielisairaalan asuinkäyttöön. Tiloissa löytyy yhteisiä tiloja, jonka lisäksi asukkailla on omat, eri kokoiset asunnot, joissa on pieni keittiö ja kylpyhuone. Yhteisöllinen asuminen mahdollistaa sen, että kaikkien ei tarvitse omistaa kaikkea ja asukkailla on yhteisten tilojen lisäksi esimerkiksi yhteinen tulostin, pesukone ja imuri. Tällä hetkellä Pöllölän asukkaista osa on työelämässä ja osa eläkkeellä. Osuuskunta Pöllökartano on myös kokeilu, jossa tutkitaan, miten kustannuksia säästävä ja onnellisuutta tuottava Säällinen elämä -skenaario on toteutettavissa (Osuuskunta Pöllökartano 2023). Yhteisöllisen asumisen on povattu yhteiskunnallisessa keskustelussa olevan yksi keino lisätä hyvinvointia ja pienentää yhteiskunnan kustannuksia, kun asukkaat voivat auttaa toisiaan toimimatta kuitenkaan omaishoitajina.

Pöllölästä matka jatkui ViherKostialaan, jossa vierailun isäntämme Seppo Kääriäinen asuu vaimonsa kanssa. ViherKostiala on omakotitaloalue, joka koostuu n. 50m2 parvellisista minitaloista. Toinen toistaan syötävämmän näköiset värikkäät talot sijaitsevat tonteilla, joissa puutarhaa pääsee vähän hoitamaan, mutta pihatyöt eivät vie paljoa aikaa. Minitalojen vieressä on myös vielä pienempiä minitaloja jotka on rakennuttanut Scandinavian Eco Villas. Näissä asuntojen koko on 27m2 ja ne ovat vuokrataloja joiden perusvuokra vaihtelee 419€-459€ välillä (2023). Lisäksi taloihin on mahdollista vuokrata oma pihasauna tai varasto.

Rautajärven torppakylä vuoden Leader-hankkeena 2022

Ennen kotimatkan alkamista pysähdyimme Rautajärven kylän vanhalla koululla, jossa Marjatta Stenius-Kaukonen kertoi syksyllä 2022 vuoden valtakunnalliseksi Leader-hankkeeksi valittua Rautajärven Torppakylä-hanketta.

“Hankkeen tavoitteena on ollut lisätä Rautajärven kylän alueen houkuttelevuutta asuinpaikkana. Hankkeessa on tehty kylän kehittämistyötä neljällä osa-alueella: lisäämällä alueen kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyötä, keräämällä ja kokoamalla paikallishistoriaa, suunnittelemalla kiertotaloutta hyödyntävä innovatiivinen uusi asuinalue -Torppakylä- Rautajärven kylälle ja kehittämällä ja tiedottamalla lähiluonto- ja lähipalveluista.”

(Rautajärven torppakylä 2023).

Rautajärven torppakylä. Kuva: Rautajärven torppakylä 2023.

Kylällä nautittujen lähtökahvien jälkeen matka jatkui uusista ideoista inspiroituneena kohti Päijät-Hämettä ja Vierumäkeä. Opittavaa on sekä yhteisöllisyydessä että ennakkoluulottomassa ajattelussa, jolla Luopioista kehitetään. Ideoita lähdetään rohkeasti kokeilemaan ja mikäli joku ei toimi siitä osataan myös luopua. Toivottavasti saamme lähivuosina nähdä samanlaista asumisen kehittämistä myös Vierumäellä, Heinolassa ja koko Päijät-Hämeessä.

Teksti: Sara Etola
Kuvat: Sara Etola ja Noora Kumpulainen


Lähteet:

Luopioinen, 2023. Luopioisten kirkonkylä. Viitattu 16.3.2023.
Osuuskunta Pöllökartano, 2023. Osuuskunta Pöllökartano tavoittelee säällistä elämää. Viitattu 17.3.2023.
Rautajärven torppakylä, 2023. Vuoden Leader kylähanke -ehdokas. Viitattu 17.3.2023


Kaikki blogit